Paluu Los Angelesiin

Paluu Los Angelesiin

Paluu Los Angelesiin oli tällä kertaa kuin Vogelin mehupaaston peräruiske: epämiellyttävää, mutta välttämätöntä sisäiselle puhdistautumiselle. Ymmärrän miksi ihmiset rakastuvat helposti tähän kaupunkiin. Se sopi myös aikoinaan ison elämänmuutoksen tehneelle, hieman...
Loikkari

Loikkari

Toukokuun valtuuston jälkeen jätän ryhmäni kokoomuksen ja jatkan vihreiden rivissä. Päätös ei ole uusi, hetken mielijohde tai riipu mistään yksittäisestä viime ajan tapahtumasta Pirkkalan tai valtakunnan politiikassa. Koen syyllisyyttä etenkin äänestäjien...
Vastuu onnestasi

Vastuu onnestasi

Usein olemme niin takertuneita niihin keinoihin, asioihin, paikkoihin ja ihmisiin, joiden luulemme olevan vastuullisia onnestamme tai olevan keinoja sen saavuttamiseen, että unohdamme sen mitä pohjimmiltaan haluamme kokea ja olla. Säännöllisin väliajoin on hyvä...
Tytöt ei soita kitaraa

Tytöt ei soita kitaraa

Mulle on luvattu kultaa, jos maasta sen kaivan ja harjun lavalta kuulen kaukana siintävän, maan. Jossain on lepo jälkeen kaiken vaivan mut grillikeitaan takaa löysin taivaan. Kun tämä postaus julkaistaan istun lentokoneessa matkalla Los Angelesiin. Losi on toiminut jo...