Paluu Los Angelesiin oli tällä kertaa kuin Vogelin mehupaaston peräruiske: epämiellyttävää, mutta välttämätöntä sisäiselle puhdistautumiselle.

Ymmärrän miksi ihmiset rakastuvat helposti tähän kaupunkiin. Se sopi myös aikoinaan ison elämänmuutoksen tehneelle, hieman hukassa olevalle ystävälleni, joka etsi itseään ja paikkaansa elämässä. Vaikka Losin AA-kerhon tapaamisia muistuttavissa kundaliinijoogaistunnoissa opin, että itseään pitää kutsua omaksi parhaaksi ystäväksi kolmannessa persoonassa, niin paljastetakoon että tämä AA-kerhon anonyymi ystävä olin siis minä kaksi ja puoli vuotta sitten.

Jotta sulaudut Venice Beachilla joukkoon ”juuri sellaisena kuin olet” se käsittää sopivan rennon ja huolittelemattoman olemuksen: hiukset, jotka näyttävät värjäämättömiltä, mutta joissa on surffiraidat, valkoinen hymy joka tulee organic-hiilijauheella tehdyllä kotipuhdistuksella (ja josta sain huonoimman mahdollisen Airbnb-arvostelun kun losilainen matkakaverini oli tukholmalaisessa asunnossa yöpyessämme sotkenut mustalla hiilellä koko vessan), kalifornialainen kevyt päivetys (ei missään nimessä punainen tai liian ruskea!), meikittömyys jota ylläpidetään huomaamattomilla injektiohoidoilla (huulieni turvotessa cashew-jogurtista sain ilmaisen, mutta toispuoleisen käsittelyn käymättä West Hollywoodin klinikalla) sekä tarkkaan harkittu huoleton asukokonaisuus, jonka voit valita allaolevista vaihtoehdoista.

Vaihtoehto a) surffari/skeittari. Hieman rähjäiset vaatteet, jotka ovat kuitenkin viimeisimmän surffaus/skeittimerkin mukaiset. Pitkät hiukset. Vaihtoehto b) joogi. Naisilla numeroa liian pienet joogahousut, jotka päällä alaspäin katsovaa koiraa kuvaavampi asento olisi varvastaan haroittava kameli. Miehillä vapaampi koodi. Vaihtoehto c) taitelija. Jotakin boheemia, kuten hapsut, sulat, kristallit, hatut. Vaihtoehto d) hipsteri. Samanlaiset hipsteri-vaatteet, kuin Suomessa Kallion hipstereillä. Istut Abbot Kinneyn näyttäytymiskadun kahvilassa siemailemassa kofeiinitonta ja kahvitonta matcha-viherkahviasi manteli- tai kauramaidolla (soijamaito on mennyt jo pois muodista, sillä se sisältää liikaa estrogeeniä). Olet yrittäjä ja teet töitä Macillasi. Todellisuudessa elät vanhempiesi tai puolisosi rahoilla tai olet pahasti ylivelkaantunut.

Edellämainitut ovat Venice Beachin tyylisuuntaukset. Beverly Hillssiin, West Hollywoodiin ja Down Towniin matkustaessasi mukaan astuu myös vaihtoehto e) Kim Kardashian tai Kayne West -tyyli övereine kauneusleikkauksineen. Vaatekoodi: Pukeudu kuin asuisit eräässä isossa huvilassa jo edesmenneen aamutakkisen aikakauslehti-papan kanssa. Rauha hänen sielulleen.

Ensimmäisen kerran kaksi ja puoli vuotta sitten Losiin saapuessa sisäinen maalaistyttöni Pirkkalasta oli sen verran sekaisin, että kun kaupassa ei ymmärretty lausumaani Pirkkalan Losin murretta (”anteeksi, mutta mistä osavaltiosta tulet?”) päätin laittaa all in ja kokeilla kaikkia Losin tyylejä sulautuakseni joukkoon.

Jaoin sosiaaliseen mediaan skeittaus- ja surffauskuvia, vaikka juuri ja juuri pääsin surffauslaudalle seisomaan ja sain niin pahan jäljen takapuoleeni skeittilaudalla kaatuessani, että siitä on vieläkin himmeä arpi. Tapailin vuoristossa tapaamaani jooga- ja meditaatio-ohjaajaa, jonka uusi addiktio huumeriippuvuudesta selvittyään oli herättää minut joka aamu kello viisi aamulla kieriskelemään kaksionsa lattialle wahe-guru-mantraa hokien. Ja huomautetaan tässä vaiheessa, että hän oli kuitenkin normaalein tapaus niistä losilaisista, joita olin deittaillut.

Asuessani brittiläisen käsikirjoittajan ja koomikon Sarahin luona löysin oman intohimoni kirjoittamisen uudelleen ja sisäistä hipsteriäni pääsin toteuttamaan, kun luin Tim Ferrisin 4-hour workweekin ja tein etänä töitä Abbot Kinneyn kahviloista. Sparrasimme online-bisnessideoitamme australialaisen ennustajan, kreikkalaisen vaihtoehtohoitajan ja kiinalaisen kieltenopettajan kanssa. Sitten tajusin, että ei tämä ole sitä mitä haluan tehdä. Olen parhaimmillani ihmisten kanssa työskennellessä, suomi on itseilmaisuni luonnollisin kieli ja vapauskaan ei ole enää vapautta, jos ei ole traditioita mihin palata. Vaikka sain liiasta makeutetusta mantelimaidosta vatsani sekaisin, niin ilman noita hetkiä Honeymoon with myself -blogia ei olisi koskaan syntynyt. Ja ilman blogiani en olisi koskaan Suomessa tavannut minulle tärkeää ihmistä, jonka takia halusin jäädä Suomeen.

Nyt vuoden tauon jälkeen palasin Venice Beachille toteamaan, että mikään ei ole muuttunut. Ihmiset raahaavat Whole Foods -marketista ylihinnoiteltuja kombucha-juomia ja kale-sipsejä, käyvät äänimalja- ja crystal healing -illoissa puhdistamassa itseään kun ovat ensin tehneet syntiä syödessään maitotuotteita tai gluteenia, puhuvat luonnon suojelemisen puolesta julkisen liikenteen ollessa olematonta ja lyhyitäkin matkoja ajetaan Jeepillä luukuttaen 2pacin musiikkia. Rantakadulla kävellessä pilven haju sekoittuu iloisesti suitsukkeen hajuun. Vaikka Venice ei ole muuttunut, niin itse olen. Tai olen taantunut siksi lapsuuteni Kangasalan maalaistytöksi, joka toivoo elämäänsä tällä hetkellä ihan erilaisia asioita ja jolle tärkeintä on olla onnellinen. Ja onhan Pirkkala Suomen halpa Pirkka-tuote vaihtoehto Los Angelesille, nimittäin PirkkaL.A.

Ensimmäistä kertaa jo matkalle lähtiessäni minulla olisi fiilis, että en halua edes lähteä (en olisi varmaan lähtenytkään, ellen olisi alkuvuodesta raivokohtauksen vallassa maksanut lentolippuja, mutta en näköjään oppinut vielä viimesyksystä, että minun mentaliteetilläni niihin lippuihin kannattaa ostaa peruutusturva). Alunperin matka oli siis ”kostomatka”, kun asiat eivät tapahtuneet haluamallani tavalla. Siinä missä joitakin ihmisiä kehotetaan laskemaan vihan tunteen iskiessä kymmeneen, niin minä pistin paremmaksi ja varasin matkan parin kuukauden päähän. Hyvät puolet, ettet tule sanoneeksi tai tehneeksi mitään sopimatonta vihan hetkellä, mutta huonot että se käy pidemmän päälle kalliiksi. Kosto osui siis tässäkin tapauksessa omaan nilkkaan.

Olen saanut Suomessa tuotua tavalliseen arkeeni ne palat, joihin Losissa rakastuin: monikulttuurisen työn ja työympäristön, erilaiset ihmiskohtaamiset, kirjoittamisen, vaikuttamisen, luonnon läheisyyden, jooga- ja meditaatioharjoitukset kovien harjoitusten edelle, veden läheisyyden ja lukemisen, aidosti omanlaiset ihmissuhteet, arvojeni mukaisen ryhmän kuulua, ei-liian aikaiset aamut ja eikä liian myöhäiset illat töissä sekä kunnon yöunet. Enää minun ei tarvitse paeta mitään.

Kuten peräruiskeen jälkeen yleensäkin oloni tyhjä. Haluan kotiin elämään tavallista arkeani, mutta toisaalta tarvitsen omaa inspiraatioaikaani, yksinoloa, perspektiiviä ja vapaata, jotta olen taas oma itseni ja jaksan antaa itsestäni muille.

Tunnen syyllisyyttä siitä, että käytän itse tienaamani rahat matkusteluun ja itseeni. Toisaalta rahan säästäminen pahan päivän varalle olisi kuin Antti Rinteen kehoitus kansalaisille synnytystalkoisiin: kauaskantoista ja yhteiskuntaa hyödyttävää, mutta yksilön kannalta rajoittavaa (kukaan setämies ei minun kohdustani määrää!). Onneksi sitä voi synnyttää muutakin kuin vauvan. Los Angelesin jälkeen yleensä synnytän aina uusia ideoita. Lapsesta saisin lapsilisää, mutta uusista ideoista joudun maksamaan veroa. Kauaskantoista ja yhteiskuntaa hyödyttävää sekin.

XXX
Jasmi