Toukokuun valtuuston jälkeen jätän ryhmäni kokoomuksen ja jatkan vihreiden rivissä. Päätös ei ole uusi, hetken mielijohde tai riipu mistään yksittäisestä viime ajan tapahtumasta Pirkkalan tai valtakunnan politiikassa.

Koen syyllisyyttä etenkin äänestäjien pettämisestä, mutta toisaalta vaaleissa ja vaalien jälkeen moni äänestäjä tuli sanomaan minulle, että äänesti minua ihmisenä, eikä puoluetta tai että ”äänestivät minua vaikka edustin kokoomusta”. Olen saanut Pirkkalan kokoomusnaisilta, joiden puheenjohtajana olen kolmatta vuotta toiminut, valtavan suuren tuen. Henkilökohtaiset suhteet tai kiitollisuuden velka, eivät kuitenkaan koskaan voi olla syitä sinnitellä jossakin, joka ei enää tunnu omalta ja tukahduttaa energiaa.

Syyt erolleni ovat, että arvoni ja elämänkatsomukseni on lähempänä vihreitä, kuin kokoomuksen arvomaailmaa. Olen saanut Pirkkalan kokoomukselta huomautuksia ja suullisen varoituksen koskien ryhmän mielipiteestä eroavaa äänestyskäyttäytymistä niin valtuustossa, kuin kunnanhallituksessakin kahden vuoden aikana. Nämä eriävät mielipiteet ovat koskeneet muunmuassa perusopetukseen ja luontoarvoihin liittyviä kysymyksiä, jotka ovat minulle tärkeitä asioita.

Kokoomus saa rauhassa jatkaa kokoomuspolitiikkaansa, minä jatkan työtä omien arvojen puolesta, enkä tule jatkossakaan alistumaan ryhmäkurin tai patriarkaalin alle. Valitsemani asenne saattaa viedä kauemmaksi arvostetuista luottamustehtävistä ja etenemisestä poliittisella uralla, mutta en janoa valtaa. Haluan suunnata energiani päätöksien tekemisien sijasta vapaampaa vaikuttamiseen ja ideoimiseen ennen päätöksentekoa.

Ennen pääsiäistä Pirkkalan kokoomuksesta ilmoitettiin minulle, että kaksivuotiskauden jälkeen kokoomus aikoo täyttää kaikki paikkansa miespaikoilla ja että perinteiselle naispaikalle kunnanhallitukseen tilalleni otetaan mies, vaikka edellisessä kokouksessa minulle oli luvattu toisin. En kyseenalaista Pirkkalan kokoomuksen henkilövalintaa, sillä tiedostan että en ole aina tehnyt ryhmänmukaista politiikkaa. Kyseenalaisten kuitenkin sen, että Pirkkalan kokoomus ei suurimpana puolueena halua säilyttää kunnanhallituksessa perinteistä naispaikkaa vaan haluaa kolme miestä istumaan kunnanhallitukseen. Minusta se antaa kuntalaisille viestin Pirkkalan kokoomuksen arvoista.

Toivon myös, että kunnanhallitusparini kokoomuksen Mika Hakkarainen saa edelleen jatkaa kunnanhallituksessa, koska hänellä on iso asiantuntemus talouspuolen asioihin ja rohkeutta kyseenalaistaa epäkohtia. Mikan jatkaessa myös äänestäjien tahto toteutuu, sillä Mika ja minä keräsimme kuntalaisilta enemmän ääniä, kuin muut mahdolliset näille paikoille kaavaillut henkilöt. Toivon, että kunnanhallituksen pöydässä ei tulla kokoomuksen osalta näkemään sukupuoleltaan, iältään ja armeijataustaltaan homogeenistä joukkoa päätöksentekijöitä, jotka on päätetty hyvävelikerhossa.

Poliittisten päätösten tai luottamuspaikkajakojen takana olevia asioita hyssytellään liikaa ja kuntalaisille näkyy vain murto-osa politiikan tapahtumista. Samalla itse päätöksenteko ja vaikuttaminen unohtuvat, kun keskitytään vitsailemaan muista puolueista tai kilpaillaan kuka saa istua korkeimmalla pallilla. Valtarakenteita ei tulla koskaan muuttamaan ilman avointa keskustelua aiheesta. Koska nautin kunnanhallituksessa juridisesti valtuuston, en Pirkkalan kokoomuksen, luottamusta tulen säilyttämään kunnanhallituspaikkani kesäkuun valtuustoon asti.

Viime aikojen vakavatkin tapahtumat lähipiirissä ovat asettaneet asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Vaikka tiedän saavani päätöksestäni ja sen julkituomisesta lokaa niskaan, niin politiikka on vain politiikkaa ja puolueet ihmisten keinotekoisia kyhäelmiä. Tärkeintä on auttaa apua tarvitsevia ihmisiä, vaikuttaa ja toimia omien arvojen mukaisesti, niin että saa yönsä nukuttua hyvin.

XXX
Jasmi

ps. Loikkauksesta lisää huomisessa Pirkkalainen-lehdessä https://pirkkalainen.com/