Huomaan kiitollisuuden harjoittamisen vaikuttavani mielialaani ja terveyteeni positiivisesti. Valitettavasti niissä hetkissä kun olen muka liian väsynyt, kiireinen tai kuormittunut palauttamaan mieleen kiitollisuudenaiheitani niin silloin olisin kaikkein kipeämmin kiitollisuusharjoitteiden positiivisista vaikutuksen tarpeessa.

Olen kokeillut kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä niin aamuisin, kuin iltaisinkin. Kiitollisuuspäiväkirjan pitämisestä on olemassa eri koulukuntia, mutta kanatavana ajatuksena eri menetelmissä on listata ylös aiheita, joista on kiitollinen -muistamalla mainita etenkin myös ne arkipäiväiset ”pienet” ilonaiheet.

Aamulla kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen on tuntunut itselleni luontevimmalta ja samalla ns. ”aamusivuilta”, jotka laittavat ajatuksen ja mielikuvituksen virtaamaan ja aloittavat aamun positiivisen kautta. Aikaisina aamuina kuitenkin priorisoin unen kiitollisuuspäiväkirjaa tärkeämmäksi ja kirjoitan kiitollisuuden aiheita ylös iltaisin -tämän on sanottu vaikuttavan unenlaatuun positiivisesti ja rauhoittavasti.

Alunperin pidin kiitollisuuspäiväkirjaa luettelomaisesti ja luettelin kaikki mieleeni tulevat kiitollisuuden aiheet siihen. Matkalla ollessani törmäsin Etelä-Kaliforniassa tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan pelkkä kiitollisuuden aiheiden listaaminen ei tuo toivottua lopputulosta, vaan kiitollisuuspäiväkirjaan pitäisi nostaa esille yksi kiitollisuudenaihe, johon pureutuu tarkemmin ja avaa syitä miksi on kyseisestä asiasta kiitollinen. Silloin kyse ei ole vain ”kirjoittamisharjoituksesta”, vaan ”kiitollisuusharjoituksesta”.

Olen huomannut, että kiitollisuuden aiheiden paperille kirjoittaminen on vähän kuin manifestointia -kun olet tietoinen kiitollisuudenaiheistasi niin unelmatkin selkeytyvät paremmin mieleesi ja niitä kohtaan on helpompi pyrkiä.

Haastan kaikki kokeilemaan kiitollisuuspäiväkirjaa ainakin viikon ajan testaamalla sen kirjoittamista aamuisin, iltaisin, listaamalla vaikka vain viisi minuuttia ja syventämällä yhtä asiaa. Kokeilemalla ja hauskaa pitämällä löytää tässäkin sen itselleen parhaan tavan toimia. Mistä sinä olet tällä hetkellä kiitollinen?

”Gratitude makes sense of your past, brings peace for today and creates a vision for tomorrow”
-Melody Beattie

XXX
Jasmi