Paluu Los Angelesiin

Paluu Los Angelesiin

Paluu Los Angelesiin oli tällä kertaa kuin Vogelin mehupaaston peräruiske: epämiellyttävää, mutta välttämätöntä sisäiselle puhdistautumiselle. Ymmärrän miksi ihmiset rakastuvat helposti tähän kaupunkiin. Se sopi myös aikoinaan ison elämänmuutoksen tehneelle, hieman...
Loikkari

Loikkari

Toukokuun valtuuston jälkeen jätän ryhmäni kokoomuksen ja jatkan vihreiden rivissä. Päätös ei ole uusi, hetken mielijohde tai riipu mistään yksittäisestä viime ajan tapahtumasta Pirkkalan tai valtakunnan politiikassa. Koen syyllisyyttä etenkin äänestäjien...
Huijaa minut vapaudella

Huijaa minut vapaudella

Lemmikki ei ensimmäisenä lähesty sitä vierasta, joka kaikkein hanakammin tekee itseään tykö. Pidettyäni joulukuussa loukkaantunutta närheä lemmikkinä villin linnun väkisin kiinniottaminen vessassa oli vaikeampaa, kuin hetkeä aikaisemmin kädestä syömään opettaminen,...
Miksi Sinunkin tulisi jo luopua?

Miksi Sinunkin tulisi jo luopua?

Meillä ihmisillä on tapana takertua tai tyytyä asioihin, tilanteisiin, paikkoihin, rutiineihin ja ihmisiin vielä silloinkin kun tuo suhde ei ole linjassa hyvinvointimme tai tavoitteidemme kanssa. Tiedämme kuinka voimaannuttavaa olisi katkaista siteet ja luottaa self...